Välityömarkkina-seminaari ProPajalla
Seminaarin oli kutsuttu Uudenmaan ESR-rahoitteiset työpajahankkeet, niiden yhteistyötahot, sekä muut Itä-Uudellamaalla työpajatoimintaa järjestävät tahot.
Seminaarin keskeisinä teemoina olivat:
– PAJALTA ETEENPÄIN, mitä pajan jälkeen?
– ProPaja- hankkeen esittely
- ”Porvoon mallin” esittely jossa Itä-Uudenmaan keskeiset toimijat esittäytyivät:
TE-Tsto, TYP, ProPaja/Edupoli, Porvoon kaupunki, Uusiokeskus, Samaria
Porvoon malli herätti paljon mielenkiintoa ”ulkopaikkakuntalaisissa”.
Mallissa on periaatteena se, että rakennetyöttömiä riittää varmasti kaikille pajoille eli heistä on turha kilpailla. Kilpailun sijasta pyritään keskittymään eri toimijoiden, sekä julkisten, että toteuttajien välisen yhteistyön syventämiseen.
Seminaaripäivään kuului myös paneelikeskustelu, jossa eri toimijoiden edustajat toivat esiin näkemyksiään ja kokemuksiaan työpajojen merkityksestä työllistymiseen.
Paneelikeskustelun vetäjänä toimi ansiokkaasti Valtakunnallisen Työpajayhdistyksen Ellen Vogt.
Seminaariin osallistui kattava joukko eri tahojen edustajia:
Työ- ja elinkeinoministeriö
Uudenmaan TE-keskus
Vantaan TE-toimisto ja työvoiman palvelukeskus
Itä-Uudenmaan TE-toimisto ja työvoiman palvelukeskus
Hyvinkään työvoiman palvelukeskus
Valtakunnallinen Työpajayhdistys
Porvoon kaupunki
Hyvinkään Way -hanke
Nurmijärven työvoiman palvelukeskus
Samaria ry
Pro-Uusiokeskus
Keski-Suomen yhteisöjen tuki ry (Jyväskylä)
Espoon Diakoniasäätiö
Asumispalvelusäätiö (ASPA)
Suursuomen Muurimestarit Oy
Sipoon työttömät ry
Hyria koulutus Oy
Amiedu, Amipaja
Työ ja toiminta ry
ja
ProPaja
Seminaariin osallistui kaikkiaan 60 henkeä.
Seminaarin alustuksista ja paneelikeskusteluista valmistuu vapaamuotoinen muistio, johon asiasta kiinnostuneet voivat tutustua.
Lisäkiitoksen tapahtumasta ansaitsee Amica, joka hoiti seminaaripäivän tarjottavat ja tarjoilut tuttuun tyyliinsä mallikkaasti!
Seminaarin järjestivät yhteistyössä Uudenmaan TE-keskuksen UusiTaito projekti ja ProPaja-hanke.
Seminaariohjelmaan kuului myös käynti Brunbergin suklaatehtaalla ”virallisen” ohjelman jälkeen.
Timo Pitkänen