Opiskelu Edupolissa
Aikuisopiskelu 2000-luvulla
Aikuisopiskelu on tänä päivänä
- käytännönläheistä
- opitun soveltamista
- tavoitteellista
- tekemällä oppimista
- omaa työtä kehittävää: opiskelu ja työ tukevat toisiaan
- yksilöllistä: opiskelijan oppimistarpeet huomioonottavaa
- joustavaa: monimuotoinen opiskelu verkko-oppimisympäristössä.
Lähtökohtana opiskelijan tarpeet

Lähtökohtana koulutuksen toteuttamisessa ja kehittämisessä ovat opiskelijan tarpeet ja toiveet. Laadimme yhdessä opiskelijan kanssa opiskelijalle henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman, joka perustuu hänen aikaisempaan koulutukseensa ja työkokemukseensa. 

Tavoitteenamme on antaa opiskelijalle valmiudet vastata tämän päivän työelämän vaatimuksiin ja tulevaisuuden haasteisiin. Osaavat ja kehittymiskykyiset ihmiset pärjäävät työelämän muuttuvassa ympäristössä. Työelämä tarvitsee ihmisiä, jotka hallitsevat muutoksia ja ovat kiinnostuneita itsensä kehittämisestä. Heiltä odotetaan laaja-alaista ammattitaitoa ja luovuutta. Kansainvälisessä yhteiskunnassa työntekijöiltä edellytetään myös viestintä-, vuorovaikutus- ja kielitaitoa sekä kykyä kohdata eri kulttuureista tulevia ihmisiä. Työntekijän taidot ja tiedot perustuvat vankalle ammattieettiselle pohjalle ja hän kantaa vastuuta ympäristöstä. 
Monipuoliset ja joustavat opetusmenetelmät

Oppimisessa keskeistä on ymmärtäminen, luova ongelmanratkaisu ja opitun soveltaminen käytäntöön. Oppimista edistävät opiskelijan ja kouluttajan väliset keskustelut ja oppimisen ohjaus. Kouluttaja on oppimisen asiantuntija ja ohjaaja - ei pelkkä tiedonjakaja. Oppimisen edistämiseksi käytämme monipuolisia opetusmenetelmiä kuten ryhmätöitä, projekteja, käytännön harjoittelua ja luentoja. Tehtävien tekemisessä ja tiedonhankinnassa opiskelija voi hyödyntää teknisiä apuvälineitä ja Internet-yhteyksiä. Opiskelija voi opiskella perinteisesti luokassa tai avoimessa oppimisympäristössä kuten harjoitusyrityksessä ja pienoistehtaassa tai käytännön työtehtävissä työpaikalla. Opiskelu voi olla kokopäiväistä lähiopiskelua tai joustavaa, monimuotoista lähi- ja etäopiskelua päivällä tai illalla. 

Vuosittaiseen koulutustarjontaamme kuuluu yli 100 tuotetta. Valmiiden opinto-ohjelmien lisäksi suunnittelemme ja toteutamme koulutusta myös tilauksesta. Järjestämme ammatillista perus-, lisä- ja täydennyskoulutusta, joka voi olla perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkintoihin valmistavaa tai opiskelijan ammattitaitoa ylläpitävää ja kehittävää. Järjestämme myös erillisiä tutkintotilaisuuksia.