Rocketteissa tähdätään kehittymiseen - Edupoli
suomi

Rockettesissa tähdätään kehittymiseen

13.04.2016

Kolminkertaisen muodostelmaluistelun maailmanmestarin ja MM-hopeaa 9.4. voittanut Rockettesien päävalmentaja Kaisa Arrateig elää jäähallien rytmien mukaan. Kaisa suoritti Edupolissa johtamisen erikoisammattitutkinnon juuri ennen huhtikuisia maailmanmestaruuskisoja. 

-     Lähdin johtamisopintoihin hakemaan uusia näkökulmia ja perspektiiviä asioihin, koska olin tehnyt pitkään samaa työtä. Maailma on muuttunut ja urheiluseurakin toimii nykyisin kuin yritys. Urheiluvalmennuksen ohella ja jos jonain päivänä en enää valmenna urheilijoita, voisin valmentaa ihmisiä yrityksissä, pohtii Kaisa Arrateig.
Edupolissa suoritettu johtamisen erikoisammattitutkinto oli Kaisan mielestä hyvä kokonaisuus, koska oppimistehtävät tehtiin opiskelijan omassa arjessa. Ne eivät olleet pelkästään kuvitteellisia, vaan omaan työhön ja arkeen liittyvä johtamistehtäviä. 

-     Johtamisen erikoisammattitutkinnossa lähipäivät ovat olleet parasta. Olemme käyneet johtamista hyvin monipuolisesti läpi koulutuspäivien aikana. Myös itse ryhmäläiset ja heidän kanssaan virinneet keskustelut, jotka usein antoivat omiin asioihin tervetullutta, laajempaa perspektiiviä ovat olleet antoisia, Kaisa Arrateig kertoo. 
Kaisan mukaan eri ammattialojen edustajien kanssa opiskellessa tajusi, ettei mikään ole yksiselitteistä. Oppi ymmärtämään kuinka asiat vaikuttavat erilailla eri paikoissa.

-    Kisoissa on onnistuttava ihan nappiin ja niin on aiemmin kolmesti tapahtunut. Kyseessä on yhteinen projekti, joka voiton lisäksi tähtää omaan kehittymiseen. Kun on antanut kaikkensa, on katsottava mihin se riittää, Kaisa kiteyttää.