Kielitaidonkin oppii nopeasti - Edupoli
suomi

Kielitaidonkin oppii nopeasti

20.04.2016

Vastaanottovirkailijaksi Edupolista huhtikuussa valmistuva Marjo Talasoja on ollut työharjoittelussa tukholmalaisessa hotellissa ja suosittelee ehdottomasti työharjoittelua ulkomailla muillekin aikuisopiskelijoille. Ulkomailla näkee erilaista työkulttuuria ja kielitaidonkin oppii nopeasti paikanpäällä.

-    Näin vaivaa, tein töitä ja sain harjoittelupaikan. Lähetin moneen hotelliin hakemuksia ja haastattelun perusteella sain paikan suuresta kansainvälisestä hotellista. Kannattaa ehdottomasti lähteä työharjoitteluun ulkomaille, niin näkee ja oppii erilaisista työkulttuureista, kertoo Marjo Talasoja.

Aika 1,5 kuukauden työharjoittelussa kului Marjolla nopeasti. Ajoittain hotellissa oli kiirettä, mutta siihen Marjo on jo aiemmissa töissä tottunut.

-    Työharjoittelussa työkielenä oli pääasiassa ruotsi, mutta englantia ja suomen kieltäkin käytettiin. Aluksi kieli oli hankalaa. Ei kannata pelätä mitä muut ajattelee, vaikka ei puhu täydellisesti vierasta kieltä. Pitää olla sellainen asenne, että haluaa oppia. Kielitaito on tärkeää ja edistää työllistymistä. Opin työsanaston paikanpäällä hotellissa ja nyt pärjään hyvin ruotsin kielellä, pohtii Marjo Talasoja.

Vastaanottovirkailijan koulutus on Marjon mielestä onnistuneesti suunniteltu ja valmentaa hyvin vastaanottotyöhön hotellissa. Kouluttajilla on pitkä työura hotellialalta, joten koulutuksissa kuullaan laajasti hyviä käytännön esimerkkejä.  

-    Kannustamme aktiivisesti opiskelijoita ulkomaanjaksoihin ja heillä on mahdollisuus saada oppilaitokselta apurahaa majoitus- ja matkakuluihin työssäoppimisjakson ajalle. Osa opiskelijoista suorittaa myös tutkinnon osia ulkomailla saaden antoisan kokemuksen lisäksi virallisen todistuksen osaamisestaan kansainvälisessä ympäristössä, kertoo Edupolin matkailun koulutusalavastaava Suvi-Riikka Milord.