4.10.2011
20:30

Vuoden oppija 2011 löytyi Edupolista

Edupolin opiskelija Kristiina Hahtoranta on valittu Vuoden oppijaksi 2011. Valinta julkistettiin Elinikäisen oppimisen ja ohjauksen kampanjan päätapahtumassa Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä 4.10. Palkinnon Hahtorannalle ojensi opetusministeri Jukka Gustafsson.

Kristiina Hahtoranta on opiskellut sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa lähihoitajaksi Edupolin Helsingin toimipisteessä Herttoniemessä. ”Hän on opiskellessaan osoittanut kunnioitettavaa sisukkuutta, aktiivisuutta ja oppimisen iloa, sillä hänen on mm. pitänyt päivittää omat tiedonhaku- ja atk-taitonsa vastaamaan nykypäivän tasoa”, todetaan palkintoperusteissa.

Elinikäisen oppimisen ja ohjauksen kampanjan tavoitteena on kannustaa kaikenikäisiä opiskelevia ja nostaa esiin koulutuksen merkitystä. Punaisena lankana kulkee ajatus kyvystä oppia kaikissa elämän vaiheissa, oppimisen hyödyistä työelämässä sekä opiskelun ilosta rikkaana harrastuksena.

Tänä vuonna Elinikäisen oppimisen ja ohjauksen kampanjaa vietetään 3.–9.10. teemalla ”Tee elämäsi löytöretki – innostu oppimaan!”

Kampanjasta vastaavat yhteistyössä Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry, Opin ovi -hankkeet, työ- ja elinkeinoministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö.

Kerro kaverille
Lähetä linkki kaverisi sähköpostiin
Jaa linkki facebookissa tai twitterissa